torstai 18. joulukuuta 2008

aivan ihanat suklaakonvehdit


Näitä on sinunkin pakko kokeilla!

Aivan jumalaisen makuisia, niiiin paljon parempia kuin kaupasta ostetut. Teimme siis ystäväni kanssa tässä yhtenä päivänä joulumakeisia, suklaakonvehteja ja marmeladeja, mutta valitettavasti jotain meni marmeladien valmistuksessa pieleen ja ne epäonnistuivat. Ehkä parempikin niin, sillä joulukonvehtien maistaminen sai meidät jo unelmoimaan omasta suklaapuodista ja epäonnistuneet marmeladit palauttivat meidät takaisin maanpinnalle..=)

Näiden tekoon kannattaa varata aikaa useampi tunti, mutta takaan, että työ palkitaan!

Mutta tässä ohjetta herkkuihin:

HUOM! OHJE KUORRUTTAMISEEN VASTA LOPUKSI!

Mustaherukkatryffelit:

1 dl mustaherukkamehua (laimentamattomana)
1 rkl hunajaa
1 dl kuohukermaa
200 g maitosuklaata
50 g huoneenlämpöistä voita

kuorruttamiseen 200g maitosuklaata

Keitä mehua ja hunajaa miedolla lämmöllä kattilassa, kunnes seos sakenee kunnolla (ole tarkkana, ettei pala, maista lopuksi!) Mehun tulee sakeutua niin, että se hädin tuskin peittää kattilan pohjan. Hienonna suklaa hienoksi rouheeksi (veitsellä/silppurilla) ja kaada rouhe kulhoon. Lisää vahvaan mehuun kuohukerma ja kiehauta kunnolla. Kaada rouhitun suklaan päälle kuuma kerma-mehuseos ja sekoita kunnes suklaa sulaa. Sekoita joukkoon myös voi pieninä nokareina ja vaivaa tryffeliseos sileäksi. Nosta seos jääkaappiin jäähtymään ja muovaa siitä sen jälkeen pyöreitä palloja esim. palloraudalla tai lusikalla.

Kaneli-kardemummatryffelit:

1 kanelitanko
1 tl kardemummaa
1,5 dl kuohukermaa
1 tl hunajaa
200 g maitosuklaata

175 g maitosuklaata kuorruttamiseen

Murskaa kanelitanko kevyesti. Kiehauta kerma, hunaja, kaneli ja kardemumma. Anna kerman maustua kiehauttamisen jälkeen vähän aikaa. Hienonna suklaa rouheeksi. Kiehauta maustettu kerma uudelleen, siivilöi siitä mausteet pois ja kaada kuuma kerma kulhossa olevaan suklaarouheeseen. Sekoita kunnes kaikki suklaa sulaa ja seoksesta tulee sileää. Jäähdytä seos ensin hetken huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa. Ota kovettuneesta tryffeliseoksesta palloraudalla tai lusikalla pieniä palloja. Pyöritä ne käsin vielä hieman pyöreämmäksi.

Päärynä-konjakkitryffelit:

200 g tummaa suklaata
3/4 dl kuohukermaa
1 tl hunajaa
25 g huoneenlämpöistä voita
2 rkl konjakkia
2 rkl päärynäsosetta

200 g tummaa suklaata kuorruttamiseen

Rouhi suklaa hienoksi rouheeksi ja laita kulhoon. Kiehauta kerma ja hunaja ja kaada seos kuumana suklaarouheen päälle. Sekoita, kunnes suklaa sulaa kunnolla, ja lisää sen jälkeen joukkoon voi pieninä nokareina. Lisää seokseen konjakki ja päärynäsose ja jäähdytä seos sen jälkeen. Muovaa jäähtyneestä seoksesta palloraudalla tai lusikalla pieniä palloja. Jähmetä pallot jääkaapissa (tää osa unohtu meiltä kokonaan, ilmankos oltiin suklaassa päästä varpaisiin..=))

Rommitryffelit:

200g mantelimassaa
250 g tummaa suklaata
1,5 dl kermaa
1 tl hunajaa
50 g huoneenlämpöistä voita
1,5 rkl rommia

250 g tummaa suklaata kuorruttamiseen.

Peitä kooltaan 20x20 cm:n vuoan pohja leivinpaperilla. Kaaviloi mantelimassa saman kokoiseksi, ohueksi levyksi vuoan pohjalle, leivinpaperin pääle.
Rouhi suklaa ja laita kulhoon. Kiehauta kerma ja hunaja ja kaada kiehuvana suklaan päälle. Sekoita, kunnes kaikki suklaa on sulanut ja lisää samalla joukkoon voi pieninä nokareina. Sekoita tryffeliseos sileäksi ja lisää siihen lopuksi rommi. Levitä tryffeliseos vuokaan ja jäähdytä jääkaapissa. Leikkaa tryffeli pienemmiksi paloiksi. (me teimme suorakulmioita)


Ja sitten kuorruttaminen:

Kannattaa kuorruttaa kerralla kaikki maitosuklaakonvehdit ja kerralla tummasuklaakonvehdit, niin voit sulattaa kummankin kuorrutesuklaan kaikki kerralla.

Yritin temperoida kuorrutesuklaan, jotta se pysyisi huoneenlämmössäkin kauniina, mutta en tiedä onnistuiko.. mikrossa sulattelin ja oli hirmu vaikea seurata lämpötilaa, minkä pitäisi olla asteelleen oikea.. joten jos et omista tarkkaa lämpömittaria, voit samantien unohtaa temperoinnin..

Eli käytännössä vain sulatat kuorrutesuklaan mikrossa varovaisesti tai vesihauteessa ja kastat pallot/neliöt sulaan suklaaseen (sormin on helpointa) ja laitat tryffelin esim. leivinpaperin päälle kuivumaan.




Tässä koko valmistus lyhykäisyydessään.. Mukavinta ja käytännöllisintä kahteen pekkaan tehtynä, mutta yksinkin varmasti pärjää..

Luulenpa, että lähipäivinä tulee tehtyä taas uusi satsi..

Suklaista joulua kaikille!

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

auringonkukka täytekakku


Tein siskoni tupareihin sisustukseen sopivan kakun. Testasin myös samalla ensi kertaa kukkakakkuvuokaa. Pohjana oli 6 munan peruskakkupohja:

6 kananmunaa
2dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Täytteen tein taas Aleniuksen kirjan mukaan, suosittelen tätäkin! Ihanan raikas ja kaikki pitivät!

Täytteenä oli mangoa pikku lisukkein, tässä ohje:

Mangohillo:

325 g säilöttyä mangoa
1,5 dl hillosokeria
4 liivatelehteä
2 sitruunan mehu (n. 2dl)

Liota liivatteet pehmeiksi kylmässä vedessä. Soseuta mangot ja kiehauta sose hillosokerin kanssa. Purista vesi liivatteista ja sekoita ne kuumaan mango-sokeriseokseen. Raikasta hillo sitruunamehulla. Jäähdytä kunnolla ja ota erilleen 1 dl mangokermaa varten.

Mangokerma:

4 dl kuohukermaa
1 dl mangohilloa

Kostutus:

n. 2,5 dl mango-appelsiinimehua (itse laitoin n. 3 dl, kun täytin kakun tarjoamispäivänä)



Leikkaa kakku kolmeen osaan, alin kerros kannattaa jättää hieman paksummaksi. Kostuta pohjimmainen pala, levitä päälle vajaa puolet mangohillosta ja sen jälkeen levitä myös vajaa puolet mangokermasta. Tee samoin toiselle ja kolmannelle kerrokselle.

Jäähdytä pohjustus kunnolla.

Auringonkukka koristelu:

Vatkaa 1 dl kermaa, jonka värjäät kaakaojauheella (ei sokeroitu). Pursota pieniä ja matalia "ruusukkeita" kakun pinnalle.

Vatkaa 3 dl kermaa, jonka värjäät keltaisella ja pienellä määrällä punaista pastaväriä. Pursota loppuosa kakusta keltaisilla "ruusukkeilla"

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

pirun hyvä vuohenjuustosalaatti


Tuli taas tehtyä tätä vuohenjuustosalaattia ja nappasin nyt kuvankin.. Taisin tehdä vähän turhan suuret annokset, kun loppu alkoi jo tökkimään.. ei siis herkkua mahan täydeltä. Mutta esim. alkuruokasalaattina erinomainen. Taas ihanaa makujen harmoniaa..=)

Tässä ohjetta:

salaattia
kurkkua
persikkaa (tässä ei ollut)
cashevpähkinöitä

uuniin:

vuohenjuustoa annospaloina
tomaattia
sipulia

Oliiviöljyä ja mustapippuria pinnalle ja paista grillivastuksella 200 asteessa n. 5 min. Kannattaa kurkkia uuniin, valmistuvat nopeasti!!

Laita salaatti, kurkku ja pähkinät lautaselle ja lisää vain uunissa käyneet ainekset ja herkku on valmis..! Helppoa kuin mikä!!=)

(Tämä ohje löytyy monesta blogista ja jotkut ovat käyttäneet lisänä mm. oliiveja ja pinjansiemeniä..)

banaani-suklaa täytekakku


Löysin kuin löysinkin kirjastosta hetken odottelun jälkeen juuri ilmestyneen "Mestari Aleniuksen kakkuklassikot" kirjan ja seuraava luomus on tehty hänen ohjeitaan tarkasti seuraillen. Erinomainen kirja! Hyvät ja selkeät ohjeet, välillä ihan kuvallisenakin.. Tämä kakku oli minulle jo entuudestaan tuttu, Aleniuksen tekemänä.. mutta sen verran hyvät ohjeet hän on kasannut, että onnistuin mielestäni itsekin erinomaisesti..

Ihan huvikseni en kakkua leiponut vaan lauantaina oli, ei minun vaan, toisen puoliskon valmistumisjuhlat.. Seuraavien kuvien koristeista voi ehkä arvailla mihin valmistuttiin..=)


Tässä vielä kuva koko tarjoiluista. Meillä kun on ihan mahdottoman pieni pöytä, niin piti vähän miettiä tuota tarjoilu tapaa ja kun ei olla kahvinjuojia, niin ei ole myöskään kahvikuppeja, vain mukeja.. mutta ihan siistin näköistä tuli, tarjoilut olisi voinut toki miettiä vähän värikkäämmiksi..=) Pöydästä löytyy kakun lisäksi Hanna tädin kakkuja, leipiä kinkku-kasvis-tuorejuusto täytteellä ja ihan perus pullapitkoa.



Tässä sitten ohjetta täytekakkuun:

Pohja:

6 munaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Valmistetaan ihan peruskakkupohjan mukaan. Paisto 180 astetta 35-45 min.

Täyte:

n. 700g banaaneja kuorittuna ja viipaloituna (n. 5 kpl keskikokoisia banaaneja)
1 sitruunan mehu tummumisen ehkäisemiseksi

Kostutus:

2 dl omenamehua
n. 1 dl sitruuna mehua (1 sitruunan mehu)
0,5 dl keitettyä ja jäähdytettyä vettä
1/3 dl sokeria

Suklaakastike:

1 dl vettä
0,5 dl sokeria
1 rkl tummaa siirappia
0,5 dl kaakaojauhetta
1 rkl voita
0,5 tl suolaa

Sekoita muut ainekset kylmään veteen ja keitä 10-15 min.

Tryffeli:

0,5 dl kuohukermaa
130 g tummaa suklaata
15 g voimakassuolaista voita
1-2 rkl tummaa rommia

Kiehauta kerma ja sekoita siihen ensin paloiteltu suklaa ja sitten muut ainekset. Jäähdytä.

Vaniljakiisseli:

2 dl maitoa
3 rkl sokeria
2 munan keltuaista
2 rkl Maizena-maissitärkkelystä
1/3 tl suola
2 tl vaniljasokeria
1 rkl voita

Sekoita kaikki muut ainekset paitsi vaniljsokeri ja voi 0,5 dl:n kylmää maitoa. Lisää seos 1,5 dl:n kiehuvaa maitoa ja keitä koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee. Sekoita lopuksi joukkoon vaniljasokeri ja voi. Jäähdytä.

Vaniljakerma:

2 dl kuohukermaa vatkattuna sekoitetaan vaniljakiisseliin.

Tarvitset myös 3 dl kuohukermaa kakun päällystämiseen.


Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Jätä alimmainen osa hieman paksummaksi. Kostuta alimmainen pala ja laita siihen puolet banaaniviipaleista hieman limittäin. Laita sitruunamehua banaaniviipaleiden päälle. Valuta 1/3 dl suklaakastiketta banaaniviipaleiden päälle ja levitä sitten puolet vaniljakermasta. Laita vaniljakerman päälle 2-3 rkl tryffeliä. Kostuta myös keskimmäinen kakkupohja ja kokoa sen päälle ainekset vastaavalla tavalla. Kostuta myös päällimmäinen pala ja sivele loppu suklaakastike sen pinnalle. Levitä osa kuohukermasta pinnalle ja sivuille. Pursota kakun keskeltä ulospäin paksunevia "raitoja" niin monta kuin haluat (minulla taisi olla 8, ohjeessa 12).

Kinuski:

0,5 dl kermaa
3/4 dl fariinisokeria
1/2 tl vaniljasokeria
20 g voimakassuolaista voita
20 g valkosulaata

Mittaa kattilaan kerma ja sokerit ja keitä seosta miedolla lämmöllä n. 20 min. Lisää kylmä voi ja lopuksi suklaa.

Pursota kakun päälle renkaita kinuskista ja lopuksi pehmennettyä (lämmitettyä) tryffeliä, jota voit hieman voimistaa suklaalla.

Ripottele kakun reunoille suklaa rouhetta (tummaa suklaata 200g).

Kuulostaa makealta, mutta lopputulos on ihanan harmoninen.. Suosittelen!!!!!!

ps. vielä löytyy pieni pala kotoota, joten jos haluat tulla maistamaan, pidä kiirettä..=)

tiistai 2. joulukuuta 2008

lihikset


Sunnuntaina kaiken juhlimisen jälkeen oli mukava syödä itse tekemiä lihapiirakoita. Valmistus ei toki tapahtunut ihan sormia napsauttamalla, mutta ei kuitenkaan ollut liiankaan työlästä.. Näitä kannattaa testata, ihan huippu makoisia..

Tässä ohjetta herkkuun.. yhteensä 4 kappaletta tuollaista mötkälettä..=)

(Ohjeen löysin "otetaan ensi puoli kiloa voita" blogista.. Ohje tässä on aavistuksen muokkailtu.)


taikina:
1 dl vettä
3 kukkupäistä rkl paksua ruokajugurttia (laitoin Lidl'n kreikkalaista jogurttia, rasvaa 10%)
TAI vaihtoehtoisesti 1,5 dl maitoa
n. 7 g kuivahiivaa
½ rkl öljyä
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
n. 3 dl hiivaleipäjauhoja

täyte:
n. 300 g jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
½ dl (kuivana) puuroriisiä
suolaa
pippuria (musta-, viher,- rosa- ja valko-)
balsamiviinietikkaa
hunajaa
kuivattua timjamia


Tee ensin taikina: sekoita kuivahiiva noin 1 dl:aan jauhoja, kaada sekaan lämmin vesi (hiukan yli 37 -asteista) ja sekoita tasaiseksi. Lisää jugurtti, öljy, suola, sokeri ja loput jauhot. Alusta käsin ja lisää jauhoja tarvittaessa kunnes taikina on kiinteähköä eikä tartu käsiin. Kohota vedottomassa, lämpimässä paikassa liinan alla noin 45 minuuttia.

Tee sillä välin täyte: keitä riisi paketin ohjeen mukaan (ei siis puuroksi vaan lisäkeriisiksi). Kuullota hienonnettua sipulia ja valkosipulia öljytilkassa pannulla muutama minuutti, kunnes sipuli on läpikuultavaa. Lisää jauheliha ja ruskista. Lisää riisi ja mausteet. Tarkista ja korjaa maut, huomaa että täyte saa olla aika voimakkaasti maustettua koska taikinakuori tasoittaa makuja melkoisesti.

Kun taikina on kohonnut, alusta siitä suurimmat ilmat pois ja kauli neljäksi noin 15 cm pituiseksi soikioksi. Huomioi, että soikiot olisivat keskeltä paksuja, ei ainakaan ohuemmat kuin reunat. Laita jokaiselle soikiolle pari ruokalusikallista täytettä ja nipistele reunat tiukasti kiinni. Voit painella reunan vielä haarukalla napakammin kiinni. Jätä liinan alle lepäämään ja kohoamaan siksi aikaa kun öljy lämpiää.

Kuumenna noin 1 litra ruokaöljyä valurautapadassa tai paksupohjaisessa kattilassa kuumaksi. Varaa kattilaan sopiva kansi ja sammutuspeite lähelle ihan varmuuden vuoksi. Öljy on riittävän kuuma kun pieni leipäpala ruskistuu rapeaksi alle minuutissa. Nosta reikäkauhalla (tai jos sellaista ei ole, kahdella puuhaarukalla) varovasti yksi piirakka kerrallaan kypsymään. Kypsennä muutama minuutti puoleltaan, kunnes kylki on saanut kauniin ruskean värin. Nosta talouspaperin päälle valumaan ja kypsennä loput.

Ja ei muuta kuin syömään, tuoreeltaan parhaita... Ketsuppi ja sinappi ainakin toimivat sisuksissa..=) Ja mausteita ja muutenkin täytettä voi muokata ihan mielikuvituksen mukaan..