tiistai 26. toukokuuta 2009

ristiäistäytekakku


Pitkästä aikaa täytekakun tekoa (tosin äitienpäivänäkin tuli tehtyä, mutta ei ollut kameraa mukana..)

Nyt ihan omalla ohjeella liikkeellä ja tuli samalla testattua säädettävää kakkuvuokaa, mikä on osoittautunut hyväksi hankinnaksi, eli toimii!

Tämä kakku on 8 munan kakku.

Sisuksista löytyy:

Kostutus:
3 dl omenamehua
1 sitruunan mehu
maun mukaan sokeria

Täyte:

punaherukoita n. 200 g (pakaste, löytyy Stockmannilta)
vadelmia n. 200g (pakasteena)
reilu 2dl vadelmahilloa

(sokeria en tähän seokseen lisännyt lainkaan)

Lisäksi kermavaahto-rahka sekoitusta (n. 4 dl kermaa + 200g rahkaa) maustettuna sokerilla ja vaniljasokerilla.

Kerman päälle lorottelin vielä sulatettua valkosuklaata.


Päällä valkoista marsipaania kaulittuna ja reunoilla kerma-rahkaseosta

Reunassa myös sinisellä pastavärillä värjättyä valkosuklaarouhetta. Tossut marsipaania, jotka on vielä kieritelty valkosuklaassa (värjätty taas siniseksi). Tähti tehty piparimuotilla ja on valkosuklaata (ja taas värjätty).