maanantaina 30. marraskuuta 2009

Possua isolla P:llä

Tässä suoraan copy pastena ohjetta ruokamenot. fi sivustolta. En voi muuta sanoa kuin, että en ole piiitkään aikaan syönyt mitään yhtä mehukasta ja maistuvaa lihaa, kuin mitä tällä ohjeella tuli..

"Mehukas ja murea sunnuntaipaisti, josta riittää isommallekin porukalle. Tarjoushinnalla saa hyvänkokoisen paistilihan parhaimmillaan jopa reilusti alle kympillä. Porsaan ulkofilee on edullista hyvää lihaa, kunhan sitä ei käsittele kuivaksi ja harmaaksi ylikypsentämällä ja väärällä valmistustavalla. Vähärasvainen liha kuivuu helposti jos sitä kypsennetään liian kypsäksi tai liian kuumassa. Mehukkaassa gulassi-kastikkeessa kypsennettynä liha pysyy mehukkaana. Reseptin pohjana on Jamie Oliverin paistiohje.


Tarvitset:

1-2 kg porsaan ulkofile
1 chili silputtuna tai 2 rkl säilykechiliä
2 sipulia
2 valkosipulilohkoa
1 tlk paseerattua tai murskattua tomaattia
(silputtua paprikaa) (itse en laittanut)
2-3 rkl punaviinietikkaa
oliiviöljyä
n. 8 dl vettä
1 rkl rosmariinia tai kourallinen tuoretta silppua
reilu rkl paprikajauhetta
mustapippurirouhetta
suolaa


Tee näin:
1. Jos ulkofileessä on mukana rasvakerros (kannattaa ostaa sellainen pala, jossa on), älä poista sitä, vaan leikkaa se koko rasvakerroksen syvyydeltä ristikoksi terävällä veitsellä.

2. Kuumenna 3-5 rkl oliiviöljyä paistinpannulla ja laita ulkofilee paistumaan rasvakerros alaspäin keskikuumalle lämmölle. Ripottele pinnalle suolaa ja rouhi pintaan runsaasti mustapippuria. Noin viidessätoista minuutissa on paistin rasvakerros ruskistunut kauniisti ja liika rasva sulanut pois. Paista vielä nopeasti kaunis väri paistin muille sivuille.

3. Siirrä paisti hetkeksi syrjään. Lisää paistinpannulle pilkotut sipulit, silputut yrtit, paprikajauhe, suolaa ja pippuria. Hauduta kasviksia miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia.

4. Lisää pannulle chili ja tomaatti sekä halutessasi myös kuoritut paprikasiivut silputtuna. Paprikan kuoren saa helposti pois, kun annat niiden olla ensin hetken kiehuvassa vedessä tai paahdat niitä kevyesti uunissa. Ohutkuorinen, esimerkiksi makea paprika, sopii käytettäväksi sellaisenaan jos pilkot sen aivan pieneksi silpuksi. Lisää viinietikka. Laita paisti kastikkeeseen, nostele tomaatista kastiketta sen päälle ja lisää vettä niin paljon, että paisti juuri ja juuri peittyy. Kiehauta.

5. Siirrä paisti uuniin. Jos käyttämäsi pannu ei kestä uunia, siirrä paisti kastikkeineen uunikestävään tilavaan kannelliseen vuokaan tai vuokaan jonka peität foliolla. Paista 180 asteessa noin 3 tuntia. Kokeile onko paisti kypsää. Tunnistat kypsän lihan siitä, että se murenee helposti haarukalla kokeiltaessa.

6. Tarjoile: Nosta paisti tarjoiluastiaan mieluiten haarukoilla "revittyinä" palasina kuin leikattuina viipaleina! Nosta päälle lientä palojen päälle melko runsaasti. Jos lientä jää yli, saat siitä todella maukkaan keittoannoksen (tarjoile dipattavien leipäpalojen kanssa). Koristele tarjoiluannos persiljasilpulla, sitruunalohkoilla ja parilla ruokalusikallisella ranskankermaa (tai kevyemmällä kermaviilillä)."


Ongelmaksi meille tuli valmistusastiat, paisti kun oli niin iso, ettei mikään meinannut olla tarpeeksi tilava (kun kastikkeenkin piti mahtua uuniin mukaan), mutta kikkailu kannatti, loppujen lopuksi laitoimme paistin lisineen uunivuokaan ja folion päälle. Nytkin tätä kirjoittaessa vesi herahtaa kielelle, kun mietin paistin herkullista makua..=)


tässä vielä osoite alkuperäiselle sivulle, josta löytyy pari kuvaa:

http://www.ruokamenot.fi/reseptit/viikonlopunherkkureseptit/236-mehukas-porsaan-ulkofile

friiterauskeittimen satoa


Jokin kumma sai minut tässä syksyllä hankkimaan rasvakeittimen. Täytyy myöntää, että sillä tehdyt ruoat ovat aikalailla hyviä, joskin aika tuhtia tavaraa, eikä siis todellakaan jokapäiväiseen käyttöön tarkoitettua.. Mutta silloin tällöin rasvaa on hyvä heruttaa =)

Tässä ohjetta omatekoisiin kananuggeteihin:

n. 300 g broilerin rintafilettä, mikä suikaloidaan annospaloiksi (n. 2x2 cm) eli ei liian pieniksi. Palat maustetaan suolalla ja valkopippurilla maun mukaan.

Panerointiin:

1 dl vehnäjauhoja

1 kananmuna, johon sekoitetaan 1 rkl vettä

1,5 dl korppujauhoja
1 tl paprikajuhetta

Kierittele kananpalat ensiksi jauhoissa, sen jälkeen kananmuna-vesi seoksessa ja lopuksi korppujauho-paprikajuho seoksessa. Tämän jälkeen paloja friteerataan reilu 5 min upporasvassa (helpointa rasvakeittimessä, missä voi säätää lämpötilan helposti)

Huomatttavasti parempia kuin kaupasta ostetut, joista en välitä yhtään..

Raparperipiirakka


Tässä ohjetta raparperipiirakalle johon ihastuin, löysin ohjeen netistä ihan googlettamalla. Ehkäpä enemmän kesäinen leipomus, mutta jos sattuu pakastimesta löytymään raparperiä, niin mikä ettei nytkin luonnistuisi. Varmasti hyvää myös esim. marjoilla tehtyinä.

Pohja:

3 dl piimää
3 dl sokeria
2 munaa
150 g voita sulatettuna
4 tl leivinjauhoa
1 tl soodaa
vehnäjauhoja

raparperia

Muruseos päälle:
n. 75 g margariinia
n. 1 dl sokeria
vehnäjauhoja

Kaikessa yksinkertaisuudessaan taikina-ainekset sekoitetaan keskenään, jauhoja laitetaan sen verran että taikinasta tulee sopivan löysää. Kaadetaan pellille leivinpaperin päälle ja ripotellaan raparperit pinnalle. Muruseos valmistetaan nyppimällä ainekset keskenään. Jauhoja taas sen verran kun hyvältä tuntuu, mutta siitä saa tulla aika kuivaa. Murut viskotaan piirakan päälle ja sitten vaan uuniin, 180 astetta, valmista on kun näyttää hyvältä.

Valitettavasti minulla ei ole enää muistissa tarkempia jauhomääriä tai kypsennysaikoja, mutta näillä ohjeilla onnistuin itse kuitenkin mukavasti (en tietenkään ollut laittanut ohjetta itselleni ylös). Piirakka sopii hyvin pakastettavaksi, itse asiassa ei säilynyt paria päivää kauemmin hyvänä ilman pakastusta. Pakastimesta viimeiset palat söimme syys-lokakuussa ja hyvää oli edelleen =)

hiljaiselo päättyköön

Josko sitä taas paneutuisi tähän kirjoittamiseen, ainakin taas hetken aikaa..

Hirmuisesti kaikenlaista olen tässä syksyn ja kesän aikana kokeillut ja osan niistä nyt tänne rustaan, mutta valitettavasti kuvia ei ole kuin ihan murto-osasta. Yritän tässäkin kunnostautua..=)

Ensimmäiseksi marinadiohjetta kanalle, johon on helppo löytää ainekset kotoa ilman kaupassa käyntiä..

1 tl suolaa
2 tl paprikajuhetta
ripaus mustapippuria
2 tl timjamia
1 tl chilijauhetta
2 murskattua valkosipulia
3 rkl oliiviöljyä

Kaikki vain sekaisin ja kanojen sekaan. Itse testasin viimeksi rintaleikkeisiin, mutta sopii varmasti fileisiin ja filesuikaleisiinkin..

keskiviikkona 8. heinäkuuta 2009

melonipallopiiras


Iloisen värinen ja raikas piirakka. Kesällä päälle sopisi melonin sijaan varmasti loistavasti mansikat tai vadelmat!!

Tässä ohjetta:

Pohja:

3 munaa
2 dl sokeria
1 dl sulatettua margariinia/voita
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja tai ohrakasta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
1,5 dl appelsiinimehua

Täyte:

3 dl maitoa
1,5 dl sokeria
2 munaa
2 rkl ohrakasta
1 rkl vaniljasokeria
100 g mantelimassaa
(2 rkl mantelilikööriä)
2 dl kuohukermaa

Päälle:

hunajamelonia 1/2- kokonainen
verkkomelonia 1/2- kokonainen
vesimelonia edellisten kokoinen pala

Tee näin:

Vaahdota munat ja sokeri kevyesti. Sekoita mukaan margariini/voi ja keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä mehu. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada leivinpaperilla vuoratun pellin päälle. Paista 200 asteessa 15-20 min. Anna jäähtyä.

Mittaa kattilaan maito, sokeri, munat ja ohrakas. Kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes täyte sakenee ja kiehuu minuutin pari. Anna jäähtyä.

Raasta täytteen mantelimassa ja sekoite se sekä vaniljasokeri täytteeseen. Mausta täyte halutessasi manteliliköörillä (itseltäni ei löytynyt, joten jätin laittamatta). Nostele mukaan vaahdoksi vatkattu kerma.

Levitä täyte jäähtyneelle pohjalle. Ota palloraudalla meloneista palloja ja koristele niillä tortun pinta.

keskiviikkona 17. kesäkuuta 2009

erilainen arkinen pastakastike


Tässä vähän erilainen erittäin maistuva pastakastikeohje perustomaattikastikkeeseen kyllästyneelle.

Tarvitset:

400 g paistijauhelihaa
1 pieni purkki tomaattisosetta
1 pieni purkki Creme bonjour kreikkalainen valkosipuli- tuorejuustoa
1 pieni tölkki viipaloituja herkkusieniä
1 suuri herkkukurkku irtomyynnistä
2-2,5 dl ruokakermaa
valkosipulia maun mukaan

Ruskista jauheliha ja lisää joukkoon tomaattisose.
Anna porista keskenään miedolla lämmöllä n. minuutin ajan niin, että tomaattisoseesta irtoaa makua.
Lisää joukkoon tuorejuusto, ruokakerma, herkkusienet ja kuutioitu herkkukurkku. Halutessasi voit lisätä valkosipulia oman maun mukaan.
Anna kastikkeen hautua n. 10 minuutin ajan ja tarjoa pastan kanssa.

juhlaa arkena..


Tässä kokonaisuutena loistava ateria! Oli pakko tehdä keskellä arkea, kun halusin laittaa erään pippurikastikkeen ohjeen tänne.. Loistava kastike vaikka juhannuslihoille!

Tämän kastikkeen olen saanut työkaveriltani, ja olen nimennyt sen hänen mukaansa, Helenan pippurikastike=)

Tässä ateriassa oli tarjolla naudan entrecote pihvit, lohkoperunat ja tämä vallan hyvä kastike, ja tietysti salaattia.

Pihvien paistoon oiva vinkki! Ota liha lämpimään niin että se ehtii olla huoneenlämmössä väh. 1 h (max 2 h). Paista tulikuumalla pannulla n. 30 sek/ puoli ja käännä pariin otteeseen (toki jos liha on kovin paksua, kannattaa lisätä paistoaikaa). Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla vain toiselta puolelta. Laita pannun päälle folio tai kansi, nosta pannu kuumalta levyltä syrjään ja annan pihvien mehustua hetken ajan. Näin saat medium-paistettuja pihvejä.

Usein ei tule tehtyä lohkoperunoita itse eikä kyllä valmiinakaan, mutta nyt omatekemät onnistuivat vallan hyvin. Laitoin lohkottuihin kuorellisiin perunoihin 1/2 dl öljyä ja sen joukkoon mausteeksi suolaa, paprikajauhetta, sipulijauhetta, mustapippuria, timjamia ja chilijauhetta. Puoli tuntia uunissa 200-225 asteessa.

Mutta sitten kastikkeeseen!

Helenan pippurikastike:

(reilu 4 hengen annos)

2 dl kermaa
1 mustapekka pippurijuusto
2 rkl siirappia
2 rkl sinappia
2 rkl soijakastiketta

Laita kaikki aineet kattilaan ja kuumenna hämmentäen. Keitä hetki miedolla lämmöllä, jotta kastike keittyy hieman kokoon, jää muuten tosi litkuksi.

Sopii monenlaisen lihan kanssa, veikkaan että menee kanankin kanssa..